Mieleenpainuva joulunaika
Aatonaattoiltana kävin siis hammaslääkärissä: juurihoito. Jos olis tästä tuppukylästä saanut hammaslääkäriajan ajoissa, juurihoidolta olisi ehkä vältytty…
Jouluaatto sujui yllättävän iloisissa tunnelmissa siitä huolimatta, että se oli ensimmäinen joulu ”yksin”. Aamupäivällä kävin haudalla, se on aina yhtä ahdistavaa. Sen jälkeen pyörähdin tädilläni ja liityin painostaviin sukulaisiin; tädillä on vissiin nivelrikko, jota on hoitanut viitisen vuotta pelkillä särkylääkkeillä…
Sitten kotiin touhuamaan. Yllättävän hyvin selvisin kaikesta, kun poika oli kiltisti auttamassa äitiään. On se kuitenkin aikas kultainen lapsi. Olin vissiin ollut tosi kiltti, kun sain niin paljon lahjoja. Vasta, kun vieraat (isännän perhe ja minun vanhemmat) lähtivät ja menimme Bellan kanssa iltakävelylle, iski ikävä toden teolla. Olihan minulla ollut silmät kyynelissä useammankin kerran joulua valmistellessa, mutta tämä oli jotain ihan muuta. Bella-ressukka ei oikein tiennyt mitä tehdä. Sain itseni joten kuten koottua ennen kotiin palaamista.
Aamupäivällä joulupäivänä alkoi hammasta vihloa niin pahasti, että meinasin peruuttaa sovitun joulupäivälounaan anoppilassa. Menimme kuitenkin, kun kuulin, että vanhempanikin olivat siellä. Kahvia juodessa pääsi jo kirosanoja, kun kipu iski. Ei auttanut kuin lähteä terveyskeskukseen. Tuppukylässä kun tarvitsee hakea lähete terveyskeskuksesta, että pääsee virka-ajan ulkopuolella hammaslääkäriin.
Olin ollut siinä toivossa, ettei tänä vuonna tarvitsisi enää istuskella päivystyksessä, kun sitä on tullut harrastettua useampaan otteeseen, mutta toisin kävi. Odotushuoneessa oli sentään telkkari ja katteltiin Vaahteramäen Eemeliä. Elokuvassa oli Liina-ressukalla hammassärkyä, jotenkin pystyin samastumaan… Olin anopilta saanut 600 mg:n Buranan ja se helpotti oloa niin paljon, että sain sentään manaukset pidettyä sisälläni. Lääkäri suomensi hammaslääkärin mukaani antaman lapun eli hampaassa oli tuntevassa osassa tulehdus, määräsi antibiootteja ja Panacodia. Sain aloitussatsin mukaani terveyskeskuksesta, sillä lähin päivystävä apteekki oli Helsingissä…
Tapaninpäivänä herättiin ensimmäisen kerran viiden paikkeilla, kun sähköt räpsyivät pois ja päälle. Noustiin Bellan kanssa siinä puoli kahdeksan paikkeilla ja koska sähköä oli, laitoin pikaisesti kahvia tulemaan ja sytytin varmuuden vuoksi yhden kynttilän. Naureskelin itselleni ylivarovaisuudesta, mutta en kuitenkaan tajunnut laskea vettä kanistereihin. Meillä ei ole kunnallistekniikkaa, vaan oma porakaivo, jonka vesipumppu toimii sähköllä. Eli ei sähköä, ei vettä. Sain kahvit kaadettua kuppiin ja sitten meni sähköt. Säntäsin ottamaan vettä talteen niin kauan, kun sitä tuli paisuntasäiliön avulla. Sähköt palasivat hetkeksi ja sain lisää vettä talteen ennen kuin ne taas menetettiin. Lopullisesti sähköt menivät puoli yhdeksän jälkeen. Maanantain lounas oli siis kylmä, mutta virittelin myöhemmin tulen puuhellaan ja keitin meille riisipuuroa. Kylläpäs siitä tulikin hyvää 🙂
Alkuillasta käytiin vanhempien luona suihkussa, heillä on kunnallistekniikka, joten vettä tuli, vaikka heilläkään ei ollut sähköjä. Täytettiin myös pari kanisteria juomavedellä. Naapurin pellon laidalla on rengaskaivo ja sieltä käytiin hakemassa pesu- ja vessavettä, mutta sitä vettä ei viitsi juoda.
Illalla yritin löytää pientä radiota, joka meillä piti olla (muistikuva vuosien takaa), mutta en löytänyt mistään. Isoon radioon olisi mennyt 6 isointa patteria, mutta eihän meillä ollut kuin kaksi. Niissä kahdessa kaupassa, jotka normaalisti olisivat olleet pyhäpäivänäkin auki, ei ollut sähköä, joten lisääkään ei saanut ja keskustaan ei viitsinyt lähteä uudestaan puikkelehtimaan kaatuneitten puitten välissä. Kuunneltiin radiota sitten pojan kännykällä. Tein suomensiskon nimpparilahjavillasukkia kynttilänvalossa radiota kuunnellen. Jostain syystä kirjoneuleesta tuli parhaimman näköistä jälkeä ikinä!
Tiistaina yritin varata hammaslääkäriaikaa, mutta lähin Elisan tukiasemakin oli pimeänä sähkönpuutteen vuoksi eli ei yhteyttä. Aamupäivällä pääsin käymään Prismassa, sieltä löytyi edullinen pikkuradio. Mukaan tarttui myös öljylamppu, jonka hankkimista olin pohtinut jo pidemmän aikaa. Illalla käytiin taas vanhempieni luona ja tällä kertaa poika jäi sinne, kun he olivat saaneet sähköt edellisenä yönä. Vietin rauhallisen illan koira sylissä lukien hyvää kirjaa ja kuunnellen välillä radiota.
Keskiviikkoaamuna pompin pihalla ja löysin sellaisen kohdan, josta sain soitettua hammaslääkäriajan. Yhdeltätoista kävin hammaslääkärissä kidutuksessa. Helsingissä käynnin jälkeen naureskelin, ettei koskaan aikaisemmin ole ollut korvakin puuduksissa. Nyt puudutettiin vielä tehokkaammin, osa ohimoakin oli turra. Silti hampaan yhtä juurta ronkittaessa kipu tuli läpi. Mitäs se olisikaan ollut ilman puudutusta! Hammaslääkäri selitti, että taaimmaisessa juuressa oli massiivinen tulehdus ja olisi määrännyt antibiootteja, onneksi oli jo kuuri päällä. Onneksi hammas ei ollutkaan halki, kuten terveyskeskuksessa epäiltiin.
Kun puudutus alkoi vihdoin iltapäivällä osoittaa poistumisen merkkejä, aloin miettiä lihapadan lämmittämistä, räpsähtivät sähköt päälle klo 13:39. Kahvinkeitin päälle ja pakastinta tyhjentämään. En ollut uskaltanut avata pakastimen ovia, jotta sinne ei pääse yhtään lämmintä ilmaa ja tavarat säilyisivät mahdollisimman hyvin. Roskiin lensivät vain pakastetut leivät ja pussinpohjallinen ranskalaisia perunoita. Marjat mehuiksi, raakapakastetut pullat uuniin ja puoliksi sulaneet mehut jääkaappiin. Bella sai yhden ruston, vanhempieni koira yhden ja heidän naapuriensa koira yhden. Tulipahan putsattua.
Monesti ihmiset siunailivat sähköttömien tilannetta ja sanoivat, että onneksi ei ole kylmä. Monien muiden kannalta näin olikin varmasti hyvä, mutta meillä kun poltettiin hellassa puita, niin näinkin iso talo lämpesi ihan kiitettävästi. Aamuisin oli alakerrassa viileää, mutta jos olisi ollut kylmempi, niin varaavaa takkaa/leivinuunia lämmittämällä olisi saanut tasaisempaa lämpöä (ja jotain helppoa uuniruokaa). Eli rippasen kylmempi olisi ollut meille vähän helpompi.
Jouluvalmisteluja
Olen perheen vähiten joulumielisenä jäsenenä ollut aina vähän vastaan kaikkea joulutouhotusta, mutta yrittänyt aina parhaani muiden joulumielen säilyttämiseksi. Tänä vuonna on ollut huomattavasti vaikeampi yrittää saada aikaan mitään.
Perinteisesti isännän perhe on ollut meillä aattona syömässä, minun vanhempani ovat liittyneet seuraan kahville ja saunaan. Nyt olisi kovasti tehnyt mieli olla viettämättä joulua ollenkaan ja poikakin taisi olla tosissaan (silloin kuukausi sitten) sanoessaan, ettei vietetä joulua. Mietin ihan vakavissani sitä vaihtoehtoa, mutta se olisi tainnut olla liian kova pala isännän perheelle. Kaksi on jo poissa joukosta ja jos me kaksi olisimme vielä jättäytyneet pois… En vain pystynyt olemaan niin itsekäs, vaikka saimmekin kutsun saapua viettämään joulua työkaverini kotiin. Kutsun teki vielä arvokkaammaksi se, että ajatuksen takana oli hänen miehensä. Ihania ihmisiä.
Suomensisko kysyi sitten jossain vaiheessa hyvin varovaisesti joulusuunnitelmista ja keskustelun aikana sanoin, että kyllä me kai voisimme viettää viimeisen yhteisen joulun täällä. Korjasin saman tien painotusta, että tarkoitus oli sanoa, että vietettäisiin viimeinen yhteinen joulu täällä. Ei siis viimeinen yhteinen joulu täällä. Sen sekunnin aikana ennen korjausta oli suomensisko ehtinyt jo hätääntyä, että nytkö me heidät jätämme. Se ei tietenkään ollut tarkoitus, vaan että koska talo menee myyntiin keväällä ja toivottavasti saadaan myös kaupaksi, niin seuraavaa joulua ei vietetä täällä.
Anopille tuntui olevan todella tärkeää, että minunkin vanhempani liittyisivät seuraan jo joululounaalle, joten he suostuivatkin, vaikka äitini on samanlainen kuin minä; hänkään ei viihdy kovin hyvin isommassa porukassa. Vanhempani ovat hauskaa seuraa, joten vältymme ehkä kaikkein masentavimmilta ajatuksilta.
Jouluvalmistelut ovat jääneet viime tippaan, vähäinenkin joulumieli on loistanut poissaolollaan. Meillä on aina isäntä ollut se, joka on virittänyt kyntteliköt niin varhaisessa vaiheessa, kun on kehdannut. Hän oli myös ajoissa joululahjojen, kinkun ja kaiken kanssa. Tänä vuonna ensimmäinen (ja ainoa) kynttelikkö laitettiin paikoilleen eilen pikasiivouksen jälkeen. Ei siis ”oikeaa” joulusiivousta tänä vuonna. Yleensä meillä on jouluaaton aamuna koristeltu kuusi, mutta tänä vuonna se hoidettiin jo tänään, koska isäntä ei ole auttamassa koristelussa ja sen jälkeen ruoan kanssa. Eikä ole edes lunta, vaan sataa vettä. Vali vali.
Aikaisemmin isäntä on lämmittänyt leivinuunin (takan kautta) kinkunpaistoa varten. Minä sytytin eilen tulen takkaan ja tarkistin myöhemmin leivinuunin lämpötilan: 100 astetta. Luultavasti toinen satsi tänään olisi saanut leivinuunin lämpenemään suurin piirtein oikeaan lämpötilaan. Näin on muistaakseni ennen toimittu. Tänään sain kuitenkin päähän laittaa tulen leivinuunin puolelle ja sainkin tapella aikani, että tuli syttyi kunnolla. Kävin hetki sitten hämmentämässä ja kuumuus oli melkoinen. Saas nähdä miten kinkunpaiston käy. Ei, kinkkua ei voi laittaa sähköuuniin muuten kuin äärimmäisessä hädässä…
Jotta kinkun kanssa olisi varmasti tarpeeksi haastetta, minulla on hammaslääkäriaika Helsingissä kello 23:00. Hampaasta lähti paikka tässä yhtenä päivänä ja nyt sitä hammasta on alkanut särkeä ja oikein kunnolla särkeekin. Jee. Onneksi asutaan näin lähellä isompaa kaupunkia, jossa on 24h-päivystys. Toivottavasti puudutus hellittää siihen mennessä, kun kinkku on kypsä ja pitää tarkistaa maku…
Eräänä jouluna vain vähän aikaa sitten saivat naiset melko jäätävää kohtelua saunassa. Lämmin vesi loppui meidän 300-litraisesta lämminvesivaraajastamme. Uskomatonta, mutta totta. Porakaivomme on syvä, 156 metriä, ja vesi on kylmää, vain vähän yli 4-asteista, joten saippuan ja shampoon huuhtomista säestettiin kiljaisuilla. Paisuntasäiliömme on ollut aika heikossa hapessa viimeiset 1,5 vuotta ja melkein saman ajan on uusi ollut jo hankittuna ja odottamassa asentamista. Isäntä alkoi vähän uuden säiliön hankkimisen jälkeen sairastella, joten päätimme odottaa paisuntasäiliön vaihtamisen kanssa, kunnes isäntä jaksaa vaihtaa, tai on pakko vaihtaa.
Vanha säiliö kestikin yllättävän hyvin, vaikka kalvossa oli reikä ja välillä kesken kuuman suihkun saattoi tulla hetken vähän viileämpää vettä. Se oli kuitenkin siedettävää. Isäni kuuli asiasta vasta vähän aikaa sitten (kun pyysin lisäämään painetta vanhaan säiliöön) ja pisti töpinäksi. Hän rakensi uudelle, erimalliselle säiliölle kaapin lämminvesivaraajan päälle, koska säiliö ei olisi mahtunut vanhan tilalle. Tänään hän kävi putkimiesserkkuni kanssa vetämässä putket ja nyt on uusi säiliö toiminnassa. Iskä kertoi, että vanha säiliö oli täynnä vettä (joka ei saanut tulemaan ulos millään) ja siellä ei ollut yhtään painetta. Todennäköisesti meille olisi käynyt klassisesti eli paisuntasäiliö olisi hajonnut jouluaattona kesken naisten saunavuoron. No vettä tulee taivaan täydeltä, joten pihalla olisi varmaan pystynyt huuhtomaan saippuat pois 😉 No, parempi näin.
Hautajaiset 1.10.2011
Siunaustilaisuus olivat 1.10.2011. Pappi oli meille ennestään tuntematon, mutta osoittautui aivan ihanaksi. Kaikki hautajaisvieraat ylistivät häntä kilvan ja kyselivät nimeä. Pappi kutsui ihmiset muistotilaisuuteen puolestani, suunnitteli tilaisuuden sisällön ja etenemisjärjestyksen lennossa, hoiti pitopalvelun tiedottamisen ja periaatteessa veti koko homman, joten pääsin melko helpolla. Siunattu ihminen. Tilaisuuden päätteeksi rakas serkkuni, joka on menettänyt 2 lastaan, otti olkapäistäni kiinni ja sanoi painokkaasti, että periksi ei anneta. Ymmärsin sanoman täydellisesti, samaa olin ajatellut itsekin. Vaikka elämä muuttuu kokonaan, tekee kipeää ja tekee välillä mieli vain luovuttaa, niin sitä ei tehdä. Äitini puoleisen suvun yhteispiirteitä ovat mm. maalaisjärki, käytännöllisyys, tulisieluisuus (siis äkkipikaisuus…), periksiantamattomuus ja niistä ammennan voimaa.
Ystäväni tuli yöksi meille hautajaisten jälkeen. Viikon päästä oli uurnan lasku pienemmällä porukalla. Poika hoiti homman tyylikkäästi.
Huoh
Se taisi onneksi olla vain kylän muuntaja, joka paloi. Näin kuulin lenkillä. Lenkin loppuvaiheessa soitin isännän suomensiskolle ja pyysin ensi perjantaiksi kaveriksi. Lauantaina käyn varmaankin serkun luona kylässä. Pitäisi varmaan ruveta puuhaamaan muistotilaisuutta. Ei huvita. Haaveilin hetken vain perheen kesken tapahtuvasta siunaamisesta ja muistotilaisuudesta, mutta en voinut olla niin itsekäs. Isäntä oli kuitenkin melko sosiaalinen ja tämä koskettaa niin montaa ihmistä.
Vanhempani tuovat töitten jälkeen kukkia pihan rinteeseen. Suomensisko tulee illalla käymään. Huomiselle olivat appivanhemmat suunnitelleet jotain täällä touhuttavaa. Huomenna tulee myös lähetystö tuomaan adressin yksityistiemme asukkailta. Huoh.
Savua
Sähköt meni, ilmassa savunhajua. Paloauton pillit lakkasivat soimasta jossain meidän tien alun lähellä. Pakko lähteä Bellan kanssa lenkille. Toivottavasti kukaan ei menehtynyt.
Tällä viikolla
Maanantaina kävin lääkärissä ja sain lisää sairaslomaa. Kävin samalla pyörähtämässä työpaikalla viemässä sairauslomalappusen ja näyttämässä samalla, että olen tilanteeseen nähden ihan ok-kunnossa. Onneksi olin ottanut mukaani erään ystäväni, hänen läsnäolonsa hillitsi suurimpia tunteenpurkauksia, mitä nyt kollega/ystävä kyynelehti vuoksemme siitä huolimatta, mutta sitä taisin osata odottaa. Kuulin myöhemmin, että jos en olisi käynyt, niin pomo ja kollega olisivat tulleet käymään meillä, ystävinä. Ihania ihmisiä.
Kävin lääkärireissun jälkeen terveyskeskuksessa. Minun piti saada hautauslupa, mutta lääkäri oli sairaana eikä ollut töissä kirjoittamassa sitä. Kävin anoppilassa kahvilla ja lähdimme siskosten kanssa käymään hautaustoimistossa. Hautaustoimiston pitäjä on perhetuttu isännän puolelta, joten epäilin, että isännän asioiden hoitaminen voisi olla liikaa. Onneksi perhetuttu oli viestittänyt erittäin vahvasti, että hän haluaisi hoitaa hautausasiat, jos minulle sopii. Perhetuttu vai joku vieras toisesta hautaustoimistosta? Hetkeäkään ei tarvinnut miettiä, vaikka tiesin hautaustoimistokäynnistä tulevan minulle raskaampi kuin jos olisin käynyt jossain muualla. Minulle on tärkeämpää, että isännän asiat hoidetaan loppuun asti rakkaudella.
Tiistaina irtisanoin isännän kännykkäliittymän, tein osoitteenmuutoksia, soitin sairaskassaan jne. Varasin myös ajan pankkineuvojaltamme perjantaiksi.
Keskiviikkona heräsin hirvittävään jysäriin ja sitä kesti koko päivän. Saksansisko lähti takaisin kotiin Saksaan. Alkuillasta kävin ystäväni luona Bellan kanssa, jotta se saisi leikkiä/riehua ystäväni koiran kanssa ja kuluttaa vähän ylimääräistä energiaa ilman, että minun tarvitsisi hirveästi ”riehua” kipeine päineni. Isännän suomensisko kävi illalla koiransa kanssa, kuten on käynyt joka päivä.
Torstaina jatkoin asioiden hoitamista. Vein hautaustoimistoon sen asun, jonka halusin isännälle päälle.
Perjantaina alakulo hiipi kimppuun jo aamusta. Piristyin vähäsen, kun hoidin muutaman työasian. Tiesin, että pankissa käynti olisi raskasta, koska pankkineuvoja kuulosti tiistaina puhelimessa todella murheelliselta tapahtuneesta. Se oli vieläkin raskaampaa. Yritä siinä sitten tsempata ja hoitaa asioita, kun näet selvästi pankkineuvojan itkeneen juuri ennen sovittua aikaa. Hän pidätteli kyyneleitä koko tapaamisen ajan, mutta välillä silmät kostuivat. Kävin sen jälkeen kirkkoherranvirastossa pyytämässä virkatodistusta perukirjoja varten.
Aloin vasta silloin todella sisäistää sen asian, että puolet elämästäni kestänyt suhde on oikeasti päättynyt. Lopullisesti. Soitin siltä seisomalta asianajajalle, joka voisi hoitaa perukirjat yms. En edes yritä hoitaa niitä itse.
Tuntuukohan perjantai enää koskaan perjantailta, vai onko se tästä lähtien kuoleman päivä? Jos nämä kaksi viimeisintä perjantaita ovat olleet näinkin raskaita, niin kauhulla odotan ensi perjantaita, jolloin meillä olisi ollut 16. hääpäivä. Taidan pyytää jonkun seurakseni.
Viime viikolla
Viikko sitten keskiviikkona soitti isännän ystävä (ja pojan kummisetä) ja sanoi tulevansa perjantaina käymään. Sain niin voimakkaan tuntemuksen siitä, että perjantaina voi olla liian myöhäistä, etten voinut olla varoittamatta.
Torstaina ystävättäreni (ja pojan kummitäti) kävi vierailulla ja istuin hänen kanssaan pihalla puolisen tuntia juttelemassa ja hengähtämässä. Sovimme samalla, että hän käy perjantaina hoitamassa pojan, koiran ja kissat, koska vanhemmillani oli alkamassa iltavuoro. Sovimme siitä tuntemuksesta huolimatta, varmuuden vuoksi.
Muuten olin viimeisen vuorokauden isännän vieressä lähes tauotta. Pystyin käymään pikaisesti vessassa ja tupakalla, mutta vähänkin pidempi poissaolo sai isännän levottomaksi tai jopa vähän hätääntymään. Isäntä sai alkuillasta viimeisen paniikkikohtauksen ystäväni vierailun aikana. Kohtaus oli vielä meneillään, kun siskot tulivat takaisin. Pelkäsimme kaikki sen hetken olevan viimeinen. Siskot pysyivät kauempana, kun kyyneleet tulivat ja palasivat niistämisen jälkeen takaisin. Minä en voinut poistua näköpiiristä, koska isäntä olisi hätääntynyt, joten itkin ja niistin siinä, vaikka olimme siskosten kanssa sopineet, ettei huoneessa niiskutella, vaan käydään vaikka vessassa rauhoittumassa.
Isäntä rauhoittui lopulta ja kävin jonkun ajan päästä soittamassa sairaanhoitajaserkulleni. Hän mietti koko puhelun ajan, että sanoako vaiko ei, mutta sanoi lopulta, että jostain syystä kuolema tulee yleensä 3-4 aikaan. Olin iloinen, että hän sanoi sen. Juttelin myöhemmin yövuorossa olleen nuoruudenystäväsairaanhoitajan kanssa ja hän taas kertoi, että vaikka monilla on kuolemanpelosta johtuneita paniikkikohtauksia, niin usein itse kuolema on rauhallinen ja kuoleva näyttää usein hyvin seesteiseltä.
Hoitajat järjestivät meille mukavammat tuolit, koska siskoksetkin näyttivät jäävän yöksi. Puolen yön jälkeen siskokset yrittivät etsiä mukavaa torkkumisasentoa, mutta minä olin täysin hereillä. Olin päättänyt, että jos isäntä selvästi kaipaa läsnäoloani ja rauhoittuu siitä, niin en todellakaan halua nukkua, vaan olla läsnä ja auttaa hänet rajan yli. Istuin siis siinä vieressä, pidin kädestä ja seurasin hengityksen muuttumista. Pari yötä aikaisemmin yöhoitaja oli maininnut hengityksen olevan pinnallista ja muuttuvan vielä pinnallisemmaksi ja ”siirtyvän ylöspäin”. Silloin en ihan sisäistänyt sanoja, mutta kun näin sen tapahtuvan, niin tiesin hetken olevan lähellä.
Viimeiset pari tuntia meni seistessä vuoteen vieressä isännän näköpiirissä ja kuiskiessa. Pystyin istumaan ja lepuuttamaan selkääni vain hetken kerrallaan ja ponkaisin pystyyn heti, kun isäntä tuli levottomaksi. Tai epäilin hänen tulevan levottomaksi, jos ei kohta näe minua. Siskokset pysyivät omilla paikoillaan, mutta olivat läsnä ja hengessä mukana. Arvostan todella paljon sitä, että he antoivat meidän hoitaa keskenämme tulevan tapahtuman.
Olin itse hyvin rauhallinen koko ajan ja itse asiassa kaikki tapahtui rauhallisesti. Kuiskin viimeiseen henkäykseen asti, hälytin sen jälkeen hoitajan paikalle ja sanoin siskoksille sen olevan ohi. Siskokset nousivat hyvästelemään ja vasta kuullessani ensimmäiset niiskaukset takanani tulivat kyyneleet. Ajaksi merkittiin 2.45.
Pakkasimme tavarat ja lähdimme kertomaan appivanhemmille suru-uutisen. Saksansisko jäi huolehtimaan vanhemmistaan ja suomensisko ajoi perässäni meille. Keitimme kahvit ja juttelimme aamukuuteen asti välillä kyynelehtien. Se teki hyvää meille molemmille.
Olin vanhempien kanssa sopinut, että hakisin Bellan kotiin iltapäivällä (vanhempieni iltavuoron takia), mutta maailman tärkeimmäksi asiaksi nousi hoitaa Bella kotiin jo aamulla. Kuuden jälkeen yritin soittaa isälleni, jotta toisi Bellan kotiin, mutta puhelu meni suoraan vastaajaan. Tyydyin lähettämään tekstarilla pyynnön tuoda Bella. Nappasin pari mukaan saamaani Diapamia ja menin nukkumaan. Suomensisko joutui kertomaan vanhemmille tapahtuneesta, koska minä olin taju kankaalla yläkerrassa. Havahduin vähän siihen, että äitini piti kiinni kädestäni ja käski soittaa, jos tarvitsen jotain. Heidän koiransa vinkui sängyn vieressä odottaen lupaa tulla sänkyyn, mutta en ollut niin hereillä, että olisin tajunnut sen. Vanhempani lähtivät ja jäin ihmettelemään sumuisilla aivoillani, että missä Bella on.
Bella ryntäsi hetken päästä sänkyyn ja pussasi märällä kuonollaan sumut pois. Kävin vessassa ja tupakalla ja raahauduin takaisin sänkyyn. Sain tekstarin serkultani ja soitin hänelle. En voinut laittaa uutista tekstarina. Paljon muuta en puhelusta muista, sumu oli uudelleen valtaamassa pääni. Heräsin yhdeltätoista ja jatkoimme suomensiskon kanssa juttua. Ystäväni tuli ennenkuulumattomasti vähän ennen sovittua aikaa, vähän ennen klo 12. Hän on yleensä monta tuntia myöhässä…
Ystäväni tuli siis hoitamaan elukoita perjantaiksi, mutta jäikin seurakseni sunnuntaihin asti. Sunnuntaina vahti vaihtui alkuillasta ja suomensisko oli meillä iltaan asti. Vasta sitten sain jäädä yksin pojan kanssa.
Valo on sammunut
Isännän elämä päättyi viime yönä vähän ennen kolmea rauhallisesti.
Pärjäsin ihan siedettävästi, kunnes juttelin isäni kanssa puhelimessa. Hänen tunteista karhea äänensä sai padot aukeamaan. Rintaa puristaa.
Ahdistaa
Olen pääsääntöisesti kiitollinen isännän siskojen läsnäolosta. Hetkittäin toivon saavani olla yksin isännän kanssa edes vähän aikaa, mutta ne hetket menevät onneksi nopeasti ohi. Saan heiltä tukea ja saan tukea heitä. Olemme läheisempiä kuin koskaan näiden 19 aikana, mutta minkä hinnan joudumme siitä maksamaan!
Öisin olen ollut isännän luona nukkuen vain pari-kolme tuntia vuorokaudessa. Olen hälyyttänyt kipujen tullessa ja rauhoitellut isäntää kuolemanpelon aiheuttamien paniikkikohtausten aikana kunnes rauhoittavat vaikuttavat.
Päässä soi
Päässä on soinut jo monta päivää Mamban Älä jätä minua, varsinkin kertosäe.
Muistan kuinka ensi kerran sinua suutelin
ja kuinka paljon silloin pelkäsin
muistan, että sanoin sulle jotain kaunista
jotain, mitä halusinkin aina sanoa
älä jätä minua, älä jätä, minä tarvitsen sinua
älä koskaan mene pois
älä koskaan mene pois
minä tahdoin rakastaa enemmän kuin koskaan
tahdoin antaa sulle kaiken minkä voin
yritin olla hyvä ja ystävällinen
tahdoin että tiedät kuinka paljon välitän
älä jätä minua, älä jätä, minä tarvitsen sinua
älä koskaan mene pois
älä koskaan mene pois
sinä olit minulle kaikki mitä tarvitsin
vain sinua aina kaipasin
en elämältä silloin
paljon muuta pyytänyt
kuin että saisin sinut
aina pitää omanain
ja kun sä kadunkulmassa tänään suutelit toista
kysyin itseltäni tää voiko olla totta
yritin olla hyvä ja ystävällinen
tahdoin, että tiedät kuinka paljon välitän
älä jätä minua, älä jätä, minä tarvitsen sinua
älä koskaan mene pois
älä koskaan mene pois
Inidrae 