Se on vihdoin ohi!

Perjantaina oli vihdoin pitkään haaveilemani viimeinen työpäivä. Viime viikolla suunnittelin, että olisin lähtiessäni iltapäivällä hihkaissut kaikille heit ja yrittänyt lähteä liukkaasti ilman suurta dramatiikkaa. Firma järjestää läksiäispippaloita erittäin harvoin, mutta minun kohdallani näköjään tehtiin poikkeus (luultavasti työntekijöiden vaatimuksesta) ja maanantaina kehoituksen järjestää eläinten hoito illaksi.

Olen äärimmäisen harvoin ollut missään firman pippaloissa tai tapahtumissa ja huomion keskipisteenä oleminen on vieläkin pahempaa. Sulattelin läksiäistietoa vuorokauden verran ja tulin siihen lopputulokseen, että suostun vain ja ainoastaan tämän työporukan vuoksi, ja koska asia tuntui olevan heillä niin tärkeä. Ulkomuotoni on muuttunut vuoden aikana melkoisesti, olen laihtunut 11 kiloa ja ylipainoisesta on tullut normaalipainonen ja 2 vaatekokoa pienempi. Olen tämän kokoinen ollut viimeksi n. 16 vuotta sitten, pojan syntymän jälkeen. Nautin kyllä uudesta ulkonäöstäni, mutta olisin kyllä mieluummin pitänyt mieheni ja ylipainoni. Joka tapauksessa, vaatteiden tilanne on todella huono: kaapit ovat täynnä ikivanhoja, kulahtaneita ja liian isoja vaatteita. Jonkin verran on jäljellä pieneksi jääneitä, vähän käytettyjä vaatteita, jotka on nyt otettu uudelleen käyttöön, mutta mitään juhlavampaa käyttökelpoista ei ollut. Inhoan suunnattomasti vaateostoksia, mutta nyt ei ollut enää vaihtoehtoa…

Kävin siis torstaina kollegan kanssa mekko-ostoksilla ja löysimmekin juuri minun näköisen ja monikäyttöisen mekon. Hämmästyin, kun vedin päälleni ”liian pienen” mekon ja se sopi kuin valettu. Samasta paikasta lähti mukaan mekkoon sopiva kaulakoru, jota en kyllä olisi itse osannut yhdistää mekkoon. Onneksi oli tyylitaitoinen ihminen mukana 🙂 Perjantaina kävin vielä lounaspaussilla ostamassa ranne- ja korvakorut toisen shoppailuassistentin kanssa.

Iltapäivällä kahviteltiin ja kilisteltiin samppanjaa (ihan oikeaa samppanjaa). Sain firmalta läksiäislahjaksi (ennakkotapaus!) upean kynttelikön kiitokseksi reilusta 7 vuodesta ja työntekijöiltä lahjakortin hemmotteluhoitoon (kun olen kuulemma heidän jäljiltään hoidon tarpeessa :)). Lupasin varata ajan heti ensi viikon alussa. Kilistelyn jälkeen lähdettiin syömään. Syötiin hyvin, juteltiin ja naurettiin paljon. Minulta kysyttiin, että miltä nyt tuntuu, onko haikea tai helpottunut olo. Mietin hetken ja vastasin rehellisesti, että olo on riemukas. Välillä kauhistuttaa, kun ei ole uutta työpaikkaa, mutta hetken päästä on taas hyvä fiilis. Pysyttelin selvinpäin ja katselin, kun muut kittasivat viiniä.

Lähdin ajoissa, sillä halusin, että kaikki siihen työpaikkaan liittyvä loppuu sen vuorokauden aikana. Pari ystävyyssuhdetta jatkunee tämänkin jälkeen, mutta muuten oli laitettava lopullinen piste paikoilleen. Köröttelin bussilla kotikaupunkiin ja huristelin autolla loppumatkan kotiin. Rentouduin sohvalla koira kainalossa, join kokonaisen siiderin ja nautin olostani.

Advertisement