Etusivu > --- > Eroon roinasta

Eroon roinasta

7.5.2012

Syksyllä/alkutalvesta myytiin yksi mikroauton runko ilman moottoria isännän työkaverin tutulle. Saksanreissulla viime kuussa sain rahat mikroauton moottorista, joka oli jo aikaisemmin  myyty.

Isännän tiimikaveri ilmoitti eilen laittaneensa tiimin mikroauton myyntiin. Olimme siitä syksyllä sopineet. Hetken päästä hän soitti uudelleen ja kertoi myyneensä auton, mutta oli kuitenkin tulossa tänään hakemaan akun ladattavaksi. Suunnitelmat muuttuivat aamupäivällä ja auto romppeineen on jo haettu ja maksu saatu. Wuhuu!

Vielä olisi yksi kokonainen mikroauto jäljellä. Sekä pienen moottoriveneen romu ja sen traileri. Ja isohko kaappiperäkärry. Mönkijänraadosta ei varmaankaan tule millään tempuilla enää toimivaa vehjettä, joten se tarvitsee varmaan kärrätä kaatopaikalle yhdessä fillarinrunkojan kanssa, joita löytyy vähän joka puolelta. Autotallissa näyttäisi olevan vähintään 2 tietokonetta. Yhdestä vaatekaapista tiedän löytyvän ainakin 2 vanhaa toimimatonta läppäriä.

Pitäisi oikeasti saada aikaiseksi käydä kaikki paikat läpi ja hävittää tarpeettomat tavalla tai toisella. Yök, ei huvita.

Asuntoautosta en luovu, mutta muista pitää päästä eroon ennen kuin laittaa talon myyntiin. Haaveilen rivitalokämpästä ja niissä harvemmin on niin isoa pihaa/varastoa, että kaikki roinat mahtuisivat. Luultavasti uusi kämppä tulee olemaan huomattavasti tätä taloa pienempi, joten taitaa olla huonekalujenkin karsiminen edessä.

Perässäjuostavan ruohonleikkurin varmaankin pidän, mutta isommasta, päältäajettavasta puutarhatraktorista luultavasti luovun. Harvemmin rivitalossa niin isoja pihoja on, että tarvitsee tuota isompaa. Mitäköhän käyntivikaisen lumilingon kanssa tekisi?

Käytiin varastomökissä hakemassa vararenkaita siihen myytyyn mikroautoon. No mökistä löytyi täysin käyttämätön isohko savustuspönttö, jonka isäntä on teettänyt töissä. Sen olin jo autuaasti unohtanut. Meillä ei enää kukaan kalasta, ei taida olla käyttöä tuollekaan…

Advertisement
Kategoriat:---
  1. 9.5.2012 11:22

    Hei vaan pitkästä aikaa! 🙂

    Oon käyny aina välillä kurkkimassa, josko oisit piipahtanu…

    Vaan on sulla ollu alkuvuosi!! 😮

    Kuinka pitkäksi aikaa sä sinne töihin lupauduit jäämään? Mitä sä oot ajatellu sitten tehä kun pääset tuolta työpaikasta pois?

    Aiokko haeskella sen rivitalon sieltä päin vai aattelikko vallan vaihtaa paikka- ja maakuntaakin? 🙂

    Mahtava savotta sulla on tuossa kamojen ja huonekalujen läpikäymisessä ja ”hävittämisessä”!!

    Nostan kyllä sulle hattua kun saat sen kunnolla alulle ja sitten heitän jo hatun ilmaan kun saat sen valmiiksi!!! 🙂

    Mä en oo saanu turhien kamojen läpikäymistä vieläkään tehdyksi huolimatta monista muutoista… Roina vaan kulkee mukana paikasta toiseen… :S
    Pitäs vaan kerran tempasta… Mutta kun jo ajatus lannistaa… ei sitten millään nappaa…

    Mulla on sulle tsemppipeukut pystyssä!

    Voimia uurastukseen ja olemiseen ja julmetusti kauniita aurinkoisia kevätpäiviä! 🙂

    • 13.5.2012 8:19

      Hei vaan, Elise! Tavoitteena on ollut kirjoitella ihan säännöllisesti, mutta ihan siihen en ole vielä päässyt. Ehkä tästä eteenpäin.

      Alkuvuosi on ollut tosiaan ollut melkoinen ja samaan henkeen tuntuu vielä jatkuvan.

      Suunnitelmista sen verran, että kaikki on vielä/taas avoinna. Kirjoittelen niistä erikseen.

      Kiitos voimista, niitä tarvitaan 🙂

  1. No trackbacks yet.
Kommentointi on suljettu.
%d bloggaajaa tykkää tästä: