Huoh

Se taisi onneksi olla vain kylän muuntaja, joka paloi. Näin kuulin lenkillä. Lenkin loppuvaiheessa soitin isännän suomensiskolle ja pyysin ensi perjantaiksi kaveriksi. Lauantaina käyn varmaankin serkun luona kylässä. Pitäisi varmaan ruveta puuhaamaan muistotilaisuutta. Ei huvita. Haaveilin hetken vain perheen kesken tapahtuvasta siunaamisesta ja muistotilaisuudesta, mutta en voinut olla niin itsekäs. Isäntä oli kuitenkin melko sosiaalinen ja tämä koskettaa niin montaa ihmistä.

Vanhempani tuovat töitten jälkeen kukkia pihan rinteeseen. Suomensisko tulee illalla käymään. Huomiselle olivat appivanhemmat suunnitelleet jotain täällä touhuttavaa. Huomenna tulee myös lähetystö tuomaan adressin yksityistiemme asukkailta. Huoh.

Advertisement

Savua

Sähköt meni, ilmassa savunhajua. Paloauton pillit lakkasivat soimasta jossain meidän tien alun lähellä. Pakko lähteä Bellan kanssa lenkille. Toivottavasti kukaan ei menehtynyt.

Tällä viikolla

Maanantaina kävin lääkärissä ja sain lisää sairaslomaa. Kävin samalla pyörähtämässä työpaikalla viemässä sairauslomalappusen ja näyttämässä samalla, että olen tilanteeseen nähden ihan ok-kunnossa. Onneksi olin ottanut mukaani erään ystäväni, hänen läsnäolonsa hillitsi suurimpia tunteenpurkauksia, mitä nyt kollega/ystävä kyynelehti vuoksemme siitä huolimatta, mutta sitä taisin osata odottaa. Kuulin myöhemmin, että jos en olisi käynyt, niin pomo ja kollega olisivat tulleet käymään meillä, ystävinä. Ihania ihmisiä.

Kävin lääkärireissun jälkeen terveyskeskuksessa. Minun piti saada hautauslupa, mutta lääkäri oli sairaana eikä ollut töissä kirjoittamassa sitä. Kävin anoppilassa kahvilla ja lähdimme siskosten kanssa käymään hautaustoimistossa. Hautaustoimiston pitäjä on perhetuttu isännän puolelta, joten epäilin, että isännän asioiden hoitaminen voisi olla liikaa. Onneksi perhetuttu oli viestittänyt erittäin vahvasti, että hän haluaisi hoitaa hautausasiat, jos minulle sopii. Perhetuttu vai joku vieras toisesta hautaustoimistosta? Hetkeäkään ei tarvinnut miettiä, vaikka tiesin hautaustoimistokäynnistä tulevan minulle raskaampi kuin jos olisin käynyt jossain muualla. Minulle on tärkeämpää, että isännän asiat hoidetaan loppuun asti rakkaudella.

Tiistaina irtisanoin isännän kännykkäliittymän, tein osoitteenmuutoksia, soitin sairaskassaan jne. Varasin myös ajan pankkineuvojaltamme perjantaiksi.

Keskiviikkona heräsin hirvittävään jysäriin ja sitä kesti koko päivän. Saksansisko lähti takaisin kotiin Saksaan. Alkuillasta kävin ystäväni luona Bellan kanssa, jotta se saisi leikkiä/riehua ystäväni koiran kanssa ja kuluttaa vähän ylimääräistä energiaa ilman, että minun tarvitsisi hirveästi ”riehua” kipeine päineni. Isännän suomensisko kävi illalla koiransa kanssa, kuten on käynyt joka päivä.

Torstaina jatkoin asioiden hoitamista. Vein hautaustoimistoon sen asun, jonka halusin isännälle päälle.

Perjantaina alakulo hiipi kimppuun jo aamusta. Piristyin vähäsen, kun hoidin muutaman työasian. Tiesin, että pankissa käynti olisi raskasta, koska pankkineuvoja kuulosti tiistaina puhelimessa todella murheelliselta tapahtuneesta. Se oli vieläkin raskaampaa. Yritä siinä sitten tsempata ja hoitaa asioita, kun näet selvästi pankkineuvojan itkeneen juuri ennen sovittua aikaa. Hän pidätteli kyyneleitä koko tapaamisen ajan, mutta välillä silmät kostuivat. Kävin sen jälkeen kirkkoherranvirastossa pyytämässä virkatodistusta perukirjoja varten.

Aloin vasta silloin todella sisäistää sen asian, että puolet elämästäni kestänyt suhde on oikeasti päättynyt. Lopullisesti. Soitin siltä seisomalta asianajajalle, joka voisi hoitaa perukirjat yms. En edes yritä hoitaa niitä itse.

Tuntuukohan perjantai enää koskaan perjantailta, vai onko se tästä lähtien kuoleman päivä? Jos nämä kaksi viimeisintä perjantaita ovat olleet näinkin raskaita, niin kauhulla odotan ensi perjantaita, jolloin meillä olisi ollut 16. hääpäivä. Taidan pyytää jonkun seurakseni.

Viime viikolla

Viikko sitten keskiviikkona soitti isännän ystävä (ja pojan kummisetä) ja sanoi tulevansa perjantaina käymään. Sain niin voimakkaan tuntemuksen siitä, että perjantaina voi olla liian myöhäistä, etten voinut olla varoittamatta.

Torstaina ystävättäreni (ja pojan kummitäti) kävi vierailulla ja istuin hänen kanssaan pihalla puolisen tuntia juttelemassa ja hengähtämässä. Sovimme samalla, että hän käy perjantaina hoitamassa pojan, koiran ja kissat, koska vanhemmillani oli alkamassa iltavuoro. Sovimme siitä tuntemuksesta huolimatta, varmuuden  vuoksi.

Muuten olin viimeisen vuorokauden isännän vieressä lähes tauotta. Pystyin käymään pikaisesti vessassa ja tupakalla, mutta vähänkin pidempi poissaolo sai isännän levottomaksi tai jopa vähän hätääntymään. Isäntä sai alkuillasta viimeisen paniikkikohtauksen ystäväni vierailun aikana. Kohtaus oli vielä meneillään, kun siskot tulivat takaisin. Pelkäsimme kaikki sen hetken olevan viimeinen. Siskot pysyivät kauempana, kun kyyneleet tulivat ja palasivat niistämisen jälkeen takaisin. Minä en voinut poistua näköpiiristä, koska isäntä olisi hätääntynyt, joten itkin ja niistin siinä, vaikka olimme siskosten kanssa sopineet, ettei huoneessa niiskutella, vaan käydään vaikka vessassa rauhoittumassa.

Isäntä rauhoittui lopulta ja kävin jonkun ajan päästä soittamassa sairaanhoitajaserkulleni. Hän mietti koko puhelun ajan, että sanoako vaiko ei, mutta sanoi lopulta, että jostain syystä kuolema tulee yleensä 3-4 aikaan. Olin iloinen, että hän sanoi sen. Juttelin myöhemmin yövuorossa olleen nuoruudenystäväsairaanhoitajan kanssa ja hän taas kertoi, että vaikka monilla on kuolemanpelosta johtuneita paniikkikohtauksia, niin usein itse kuolema on rauhallinen ja kuoleva näyttää usein hyvin seesteiseltä.

Hoitajat järjestivät meille mukavammat tuolit, koska siskoksetkin näyttivät jäävän yöksi. Puolen yön jälkeen siskokset yrittivät etsiä mukavaa torkkumisasentoa, mutta minä olin täysin hereillä. Olin päättänyt, että jos isäntä selvästi kaipaa läsnäoloani ja rauhoittuu siitä, niin en todellakaan halua nukkua, vaan olla läsnä ja auttaa hänet rajan yli. Istuin siis siinä vieressä, pidin kädestä ja seurasin hengityksen muuttumista. Pari yötä aikaisemmin yöhoitaja oli maininnut hengityksen olevan pinnallista ja muuttuvan vielä pinnallisemmaksi ja ”siirtyvän ylöspäin”. Silloin en ihan sisäistänyt sanoja, mutta kun näin sen tapahtuvan, niin tiesin hetken olevan lähellä.

Viimeiset pari tuntia meni seistessä vuoteen vieressä isännän näköpiirissä ja kuiskiessa. Pystyin istumaan ja lepuuttamaan selkääni vain hetken kerrallaan ja ponkaisin pystyyn heti, kun isäntä tuli levottomaksi. Tai epäilin hänen tulevan levottomaksi, jos ei kohta näe minua. Siskokset pysyivät omilla paikoillaan, mutta olivat läsnä ja hengessä mukana. Arvostan todella paljon sitä, että he antoivat meidän hoitaa keskenämme tulevan tapahtuman.

Olin itse hyvin rauhallinen koko ajan ja itse asiassa kaikki tapahtui rauhallisesti. Kuiskin viimeiseen henkäykseen asti, hälytin sen jälkeen hoitajan paikalle ja sanoin siskoksille sen olevan ohi. Siskokset nousivat hyvästelemään ja vasta kuullessani ensimmäiset niiskaukset takanani tulivat kyyneleet. Ajaksi merkittiin 2.45.

Pakkasimme tavarat ja lähdimme kertomaan appivanhemmille suru-uutisen. Saksansisko jäi huolehtimaan vanhemmistaan ja suomensisko ajoi perässäni meille. Keitimme kahvit ja juttelimme aamukuuteen asti välillä kyynelehtien. Se teki hyvää meille molemmille.

Olin vanhempien kanssa sopinut, että hakisin Bellan kotiin iltapäivällä (vanhempieni iltavuoron takia), mutta maailman tärkeimmäksi asiaksi nousi hoitaa Bella kotiin jo aamulla. Kuuden jälkeen yritin soittaa isälleni, jotta toisi Bellan kotiin, mutta puhelu meni suoraan vastaajaan. Tyydyin lähettämään tekstarilla pyynnön tuoda Bella. Nappasin pari mukaan saamaani Diapamia ja menin nukkumaan. Suomensisko joutui kertomaan vanhemmille tapahtuneesta, koska minä olin taju kankaalla yläkerrassa. Havahduin vähän siihen, että äitini piti kiinni kädestäni ja käski soittaa, jos tarvitsen jotain. Heidän koiransa vinkui sängyn vieressä odottaen lupaa tulla sänkyyn, mutta en ollut niin hereillä, että olisin tajunnut sen. Vanhempani lähtivät ja jäin ihmettelemään sumuisilla aivoillani, että missä Bella on.

Bella ryntäsi hetken päästä sänkyyn ja pussasi märällä kuonollaan sumut pois. Kävin vessassa ja tupakalla ja raahauduin takaisin sänkyyn. Sain tekstarin serkultani ja soitin hänelle. En voinut laittaa uutista tekstarina. Paljon muuta en puhelusta muista, sumu oli uudelleen valtaamassa pääni. Heräsin yhdeltätoista ja jatkoimme suomensiskon kanssa juttua. Ystäväni tuli ennenkuulumattomasti vähän ennen sovittua aikaa, vähän ennen klo 12. Hän on yleensä monta tuntia myöhässä…

Ystäväni tuli siis hoitamaan elukoita perjantaiksi, mutta jäikin seurakseni sunnuntaihin asti. Sunnuntaina vahti vaihtui alkuillasta ja suomensisko oli meillä iltaan asti. Vasta sitten sain jäädä yksin pojan kanssa.

Valo on sammunut

Isännän elämä päättyi viime yönä vähän ennen kolmea rauhallisesti.

Pärjäsin ihan siedettävästi, kunnes juttelin isäni kanssa puhelimessa. Hänen tunteista karhea äänensä sai padot aukeamaan. Rintaa puristaa.

Ahdistaa

Olen pääsääntöisesti kiitollinen isännän siskojen läsnäolosta. Hetkittäin toivon saavani olla yksin isännän kanssa edes vähän aikaa, mutta ne hetket menevät onneksi nopeasti ohi. Saan heiltä tukea ja saan tukea heitä. Olemme läheisempiä kuin koskaan näiden 19 aikana, mutta minkä hinnan joudumme siitä maksamaan!

Öisin olen ollut isännän luona nukkuen vain pari-kolme tuntia vuorokaudessa. Olen hälyyttänyt kipujen tullessa ja rauhoitellut isäntää kuolemanpelon aiheuttamien paniikkikohtausten aikana kunnes rauhoittavat vaikuttavat.

Päässä soi

Päässä on soinut jo monta päivää Mamban Älä jätä minua, varsinkin kertosäe.

Muistan kuinka ensi kerran sinua suutelin
ja kuinka paljon silloin pelkäsin
muistan, että sanoin sulle jotain kaunista
jotain, mitä halusinkin aina sanoa

älä jätä minua, älä jätä, minä tarvitsen sinua
älä koskaan mene pois
älä koskaan mene pois

minä tahdoin rakastaa enemmän kuin koskaan
tahdoin antaa sulle kaiken minkä voin
yritin olla hyvä ja ystävällinen
tahdoin että tiedät kuinka paljon välitän

älä jätä minua, älä jätä, minä tarvitsen sinua
älä koskaan mene pois
älä koskaan mene pois

sinä olit minulle kaikki mitä tarvitsin
vain sinua aina kaipasin
en elämältä silloin
paljon muuta pyytänyt
kuin että saisin sinut
aina pitää omanain

ja kun sä kadunkulmassa tänään suutelit toista
kysyin itseltäni tää voiko olla totta
yritin olla hyvä ja ystävällinen
tahdoin, että tiedät kuinka paljon välitän

älä jätä minua, älä jätä, minä tarvitsen sinua
älä koskaan mene pois
älä koskaan mene pois

Huonosti menee

Isännällä oli ollut huono yö viime yönä. Aamuhoitaja sanoi vain, että oli ollut hengenahdistusta. Päivähoitaja sanoi vaikeaksi yöksi.

Aavistelin jo eilen illalla pahaa ja omat huomiot isännän voinnista yhdistettynä hoitajien kertomatta jättämisiin sai padot murtumaan jo terveyskeskuksessa.

Olin jo eilen sanonut appivanhemmille, että pitäusi varmaan soittaa isännän saksansiskolle, että nyt olisi aika tulla käymään. Suomensisko soitti hänelle päivällä. Hän tulee jo huomenna.

Aloin taas miettiä, että tulikohan hätäiltyä, mutta yöhoitaja totesi ensimmäiseksi, että on mies mennyt huonoon kuntoon. En tainnut hätäillä. Suomensisko kysyi, jos haluan, että hän tulee pitämään mulle seuraa illalla. En hirveästi kaivannut, mutta en raaskinut kieltää. Nyt olen hyvilläni seurasta.

Sekalaista

Joskus käydessäni isännän luona tuntuu siltä kuin eläisi jonkun toisen elämää hetken ajan. Emme kuulu siihen huoneeseen. Se lähes luurangoksi laihtunut mies ei ole minun mieheni.

Toisinaan haluan huutaa epätoivosta; meidän piti kiertää Suomea asuntoautollamme, käydä uudestaan isännän saksansiskon luona ja ehkä Italiassa, jonne saksansiskolla on suhteellisen lyhyt matka.

Laskimme leikkiä taloa rakentaessamme, että vanhuksina kisaamme rollaattoreilla siitä kumpi ehtii ensin hakemaan postin puolen kilometrin päässä olevasta postilaatikosta. Toisaalta haaveilimme myyvämme tämän talon ja ostavamme halvemman, remontoitavan lähempää palveluja. Tai rakentavamme uuden.

Talo olikin myynnissä vajaat 2 vuotta sitten, mutta vedimme sen pois myynnistä, kun asuntomarkkinat hiljenivät. Tarkoitus oli kokeilla myöhemmin uudestaan, laminaatin asennuksen ja ulkomaalauksen jälkeen, kun markkinat vähän piristyisivät. Eihän meillä ollut mihinkään kiire.

Parin kuukauden päästä myynnistävedon jälkeen alkoi isäntä sairastella. Ja siitä 1,5 vuotta myöhemmin on nyt. Onneksi emme saaneet taloa kaupaksi ja ostaneet remontoitavaa taloa. Siitä ei olisi tullut mitään.

Aamulla isäntä pyysi hoitajalta kipulääkettä. Lääkäri tuplasi silloin Oxycontin-annokset ja hoitaja toi ensimmäisen tupla-annoksen, fentanyylilaastarin ja tujauksen morfiinia lihakseen. Kaikki kerralla. Lääkäri ja hoitajat ovat monta kertaa sanoneet, että kivusta ei tarvitse kärsiä, mutta silti tuo satsi järkytti. En ole varma, että ymmärsikö isäntä täysin satsin suuruuden ja merkityksen.

Kun sanoin hänelle alkuillasta keltaisuudesta, niin hän selitti jotain seinän väristä (aprikoosi) ja heijastuksesta. En oikein tiennyt miten reagoida, joten annoin asian olla toistaiseksi. Mitä enemmän olen sitä miettinyt, sitä pahemmin olen eksyksissä. Haluaako hän, ettei asiasta puhuta vai kieltääkö hän koko asian? Aamupäivällä kerrottuani kohonneesta sappiarvosta hän oli sitä mieltä, että nesteenpoistolääkkeet ovat varmaan syynä siihen.

Käsien vapina on tullut takaisin samoin kuin sekavuus (heräämisen jälkeen ja juuri ennen nukahtamista). Molemmat oireet sopivat lukemani perusteella maksan pettämiseen.

Pitäisi varmaan jutella pojan kanssa tilanteesta. Missä vaiheessa kerron isännän perheelle ja murskaan heidänkin toivonsa lopullisesti?

Maksa-arvot

Syöpälääkäri oli yrittänyt soittaa isännälle jo keskiviikkona, vaikka eilisestä sovittiin. Isäntä tarkasti puhelimensa eilen vasta puoli kuuden aikaan, joten oli liian myöhäistä soittaa takaisin. Tuli vähän sellainen fiilis, ettei isäntä halunnut kuulla päivitystä tilanteeseen.

Sain vahvistuksen epäilylle, kun yritin saada häntä soittamaan lääkärille aamulla. Hän kysyi vain, että miksi soittaisi. Hoitaja tuli tekemään aamupesua ja poistuin siksi aikaa. Kysyin lähtiessäni, että soitanko minä. Isäntä suostui siihen saman tien.

Lääkäri ihmetteli siirtoa terveyskeskukseen ja kysyi, että eikä mies oikeasti pärjää kotona. Pakko oli vastata, ettei hän pääse itse kävelemään esimerkiksi vessaan. Sen jälkeen kysyin maksa-arvoista ja ne olivat edelleen korkealla. Niiden lisäksi sappiarvot olivat pompanneet noin 8:sta reiluun 19:ään. Lääkärin mukaan maksa on pettämässä ja sanoi, että miehen pitäisi olla jo aika keltainen, tai ainakin silmämunistä pitäisi nähdä. Hän antoi selvästi periksi siinä vaiheessa. Totesi vain, että nykyisistä lääkkeistä on kokeiltu kaikkein parasta, eivätkä nekään auta kaikissa tapauksissa.

Kerroin uutiset isännälle ja mielestäni isäntä ei ollut keltainen ja silmämunat olivat valkoiset, mutta olin varjon puolella silloin. Nyt iltapäivällä menin poikkeuksellisesti (vieraan vuoksi) istumaan ikkunan puolelle. Silmät ovat valkoiset, mutta iho on selvästi keltainen.

Helvetillinen fiilis.