Arkisto Sormukset
elokuu 3, 2007 at 17:08
· Aihe: Hopea, Kaulakorut, Rannekorut, Sormukset
Pitkästä aikaa taas täällä.
Ennen taukoa syntyi muutama sormus, mutta en jaksanut kuvata niitä aikaisemmin. Mustan sormuksen olen jo laittanut johonkin “varmaan talteen”, mutta se on samanlainen kuin muutkin kuvassa eli ihan perussormus.

Jade, aragoniitti ja aventuriini.
Eilen valmistui karneoliovaaleista rannekoru. Kuvassa värisävyt ovat jotenkin latteat tai sitten se vain tuntuu siltä, kun vertaa seuraavaan…

Tänään sain vihdoin aikaiseksi jatketta punaisesta tiikerinsilmästä ja karneolista aloitettua kaulakorua. Homma jäi kesken, kun karneolit loppuivat. En sittenkään raaskinut ostaa niitä vielä, joten päätin tunkea väliin granaatteja.


Osoiterakenne
heinäkuu 9, 2007 at 20:39
· Aihe: Hopea, Rannekorut, Sormukset
Macho-rannekoru 1,2 millisestä langasta. Jotta ei liian machoksi menisi, ketju on kuningatarta ja lukko on siro kuin mikä
No lukko menee vaihtoon heti, kun saan isomman hankittua.

Pitkään(* olen hautonut hopealevyn palasta. Ja eilen illalla vihdoin uskalsin leikata siitä palasen. Melkein sulatin sen juotoskokeilullani. Eikä sormuskokeilu onnistunut. Liian leveä ja ohut ja pieni ja kaikki oli väärin. Loman alkamisen kunniaksi nautittu siideri sai väsyneen ihmisen tarttumaan ensimmäiseen ideaan, mikä päähän putkahti.
Saha heilumaan. Vasaralla lisää kyytiä. Ja viilalla loppusilaus.



Ei hassumpi epäonnistuneeksi kokeiluksi
Juotoskohdassa on sivuissa kolot, jotka päätin jättää paikoilleen muistuttamaan itseäni, että uusia juttuja harkitessani hankin ensimmäiseksi eden hieman lisätietoa (esim. sopiva levyn paksuus) ja kokeiluja aloitellessa opettelen ensin perusasiat ennen kuin rupean säveltelemään omiani… Tulee vähemmän kalliiksi 
*) Pitkään on sangen suhteellinen aikakäsite. Koko koruiluharrastus on sen verran nuori vielä, etten oikeasti ole ehtinyt säilöä mitään pitkään
Osoiterakenne
toukokuu 6, 2007 at 22:14
· Aihe: Hopea, Kaulakorut, Korvakorut, Sormukset
Tämä setti tehtiin serkkulikkaa ajatellen, mutta voin vain toivoa, etteivät nämä kelpaa…



Osoiterakenne
huhtikuu 1, 2007 at 9:11
· Aihe: Hopea, Sormukset
Osoiterakenne
maaliskuu 13, 2007 at 9:20
· Aihe: Korvakorut, Rannekorut, Sormukset
Malttamattomana odottelen lähetystä Korupaja & Kankurinaitasta. Jotain tekemistä piti keksiä, etten ihan seinille hypi.
Rannekorusta piti tulla huomattavasti lyhyempi, mutta joku unohti jatkuvasti lukon. Kun täpinöissään tekee, voi käydä näinkin: Erittäin monta kertaa katkaistessani lankaa muistutin itselleni, että muista laittaa lukko. Väänsin linkin, pujotin helmen, kiinnitin koruun linkillä ja tajusin sitten, että se lukko unohtui. Kerran jopa muistin laittaa lukon, mutta unohdin liittää koruun… Koru piteni ja piteni, joten päätin lopuksi tehdä kaksinkertaiseksi. Korussa ei ole lukon vastakappaletta, kun se… öh… unohtui…

Korvikset

Aloittaessani sormuksen kiillottamistani uudella hienolla minimonitoimikoneella (etukäteissynttärilahja ukkokullaltani) mietin, että mahtaako hopeointi kestää. Ei kestänyt, vaan kupari alkoi heti loistaa. Puunasin kuitenkin loppuun. Olen sormusta nyt tunnin verran tuijotellut, ja täytyy myöntää, että minä tykkään

Osoiterakenne
helmikuu 28, 2007 at 0:12
· Aihe: Sormukset
Spiraalisormusta olen yrittänyt saada aikaiseksi. Ensimmäinen virityskokeilu meni totaalisesti päin männikköä, joten ei siitä sen enempiä. Toinenkaan yritys ei tuottanut aiottua/haluttua lopputulosta, mutta en voi sanoa erikoisemmin pettyneenikään: ruususormus

Tästä innostuneena sain “mahtavan” idean kokeilla ylijääneestä kierretystä langasta samaa. Hirvitys soikoon…

Osoiterakenne
helmikuu 26, 2007 at 22:44
· Aihe: Sormukset

Aina silloin tällöin kuva onnistuu. Toivottavasti onnistumisprosentti kasvaa tässä lähiaikoina, kun tajusin vihdoin, mistä kiikastaa. Kuvauspaikka on suhteellisen valoisa, mutta ei tarpeeksi. tarvitsee vain vihdoinkin hankkia tähän olkkarin nurkkaan se lamppu, josta on ollut muutama vuosi puhetta…
Osoiterakenne
helmikuu 25, 2007 at 23:25
· Aihe: Sormukset
Tästä oli tulossa mun uusi lempparisormus. Ja jopa oikean kokoinen. Työkalut lipes ja muovihelmen pinta meni ruttuun viime milleillä. PRKL. Pakko saada kunnon helmiä. Pakko. Kuvakin epäonnistui täydellisesti.

Tämä taas onnistui jotenkuten. Sekin on oikean kokoinen. Mutta en oikein pidä siitä…

Osoiterakenne
helmikuu 23, 2007 at 21:27
· Aihe: Kaulakorut, Sormukset
Aloin eilen illalla väännellä muovihelmiä lankaan sen enempiä tarkoitusta miettimättä. Sitten surffailin jälleen Wigjigin sivuilla, ihan muuten vain, kun näin tuon “yoken”. Se oli saatava tehtyä ja heti. Tuumasta toimeen. Se onnistuikin yllättävän hyvin. Kuvassa se näyttää jostain syystä hirmuisen kapealta, mitä se ei kuitenkaan kaulassa ole.

Ja tokihan sitä piti sitten sormus vääntää kaveriksi. Nyt koko osui melkein nappiin, vähän on löysä (mutta menee sentään…)

Lanka: 0,8 mm, hopeoitu
Koko: n. 17,6 mm
Osoiterakenne
helmikuu 22, 2007 at 1:17
· Aihe: Sormukset
Tässä iltapäivän aikaansaannoksia. Ensimmäisen sormuksen piti olla ihan mulle, mulle, mulle. Mutta se prkl on liian pieni.

Lanka: 1,0 mm, hopeoitu
Koko: n. 17,3 mm
Tämä mahtuis, mutta meni sitten ihan persiilleen…

Lanka: 1,0 m, hopeoitu
Koko: n. 18 mm
Osoiterakenne
Vanhemmat artikkelit »