Terapiakoira Bella

Kesällä, kun katselin netistä eri koirarotuja ja haaveilin toisesta koirasta, isäntä muistutti minun sanoneen joskus kauan aikaa sitten, että kun Monasta aika jättää, niin uutta koiraa ei tule. Tuli kiire lisätä sanomisiini, että jos Monasta ehtii aika jättää ennen kuin uusi koira tulee…

Seuraavaksi isäntä huomautti, että me emme tarvitse uutta koiraa. Mielessäni olin eri mieltä, mutta tyydyin toteamaan, että me haluamme uuden koiran. Asia jäi sillä kertaa siihen, mutta alkoi isäntäkin sitten pikkuhiljaa lämmetä ajatukselle ja katsella netistä rotuja. Olimme täydellisesti eri mieltä kaikesta:

Isännän mielestä koiran pitää olla (suluissa minun mielipiteeni)

• pieni/keskikokoinen (isohko)
• pitkä/pörrökarvainen (lyhyt- ja kiiltäväkarvainen eli helppohoitoinen)
• ei ruskea (juu, ruskea)
• yliaktiivinen (aktiivinen tai vähän rauhallisempi “rötvake” niin kuin isäntä sanoi)
• narttu (uros)
• terrieri tai bordercollie (bokseri, rottweiler, berninpaimenkoira, howavart, unkarinvizsla, ajokoirasekoitus tms)

Isäntä ilmoitti erittäin painokkaasti, että mitään metsästys/ajokoiraa ei tule, koska sellainen ei pysy pihassa. Päädyimme sitten australianpaimenkoiraan, joka kokonsa puolesta oli isännän kokovaatimusten ylärajalla ja minun vaatimusten alarajalla. Kuin ihmeen kautta lähistöllä olevalla kasvattajalla oli vielä yksi vapaa narttupentu.

Bella on kuulemma pentueen rauhallisin. Minkäköhänlaisia ne muut pennut sitten olivat, jos tuo oli rauhallisin…

Bella on ällistyttävän älykäs koira. Mona oli fiksu koiraksi, mutta Bella jaksaa hämmästyttää oppivaisuudellaan.

Bella auttoi Monan kuolemasta aiheutuneen surun yli tempuillaan ja pusuillaan. Nykyään, kun minua ahdistaa, niin Bella tulee syliin ja alkaa pussailla. Pussailua kestää siihen saakka, että minua alkaa naurattaa ja ahdistus väistyy. Bellan pussaus ei sisällä ollenkaan nuolemista, vaan kuono työnnetään kiinni huuliin ja odotetaan muiskausta.

Bella pitää huolen siitä, että emännän unirytmi ei mene sekaisin sairaslomallakaan. Herätys on joka aamu viimeistään klo 7.00. Jos herätys on ollut aikaisemmin, niin silloin saa jatkaa unia pihalla käynnin jälkeen. Silloin uusi herätys on kahdeksalta. Viimeistään 8.30 on aamupissan aika.

Päivälläkin toteutetaan tiettyä aikataulutusta: Aamupäiväunien ja ruoan jälkeen on päiväpissan aika 12.30-13.00. Sen jälkeen saa emäntäkin halutessaan mennä päiväunille, mutta iltapäiväpissalle herätetään neljän aikoihin. Lenkille lähdetään yleensä 17.30, mutta viimeistään kuudelta, kun emäntä on palannut kauppareissulta. Iltapissalle mennään viimeistään 22.3o. Jos emäntä katsoo telkkaria myöhään, Bella torkkuu sohvan edessä takatassut pystyssä

tai vaihtoehtoisessa asennossa.

Joskus yritetään vallata emännän paikka

Sain napattua muutavan kuvan kännykällä, kun Bella katsoi jotain Bond-leffaa

Miksi kirjoitan?

Kirjoitan itselleni. Vain ja ainoastaan itseäni varten. Olen aina purkanut stressiä käsitöillä ja pahaa mieltä kirjoittamalla.

Miehelläni on munuaissyöpä. Minä kärsin “burnout-tyyppisestä masennus- ja ahdistuneisuustilasta” ja olen ollut sairaslomalla 22.3.2011 alkaen. Olisin hanskannut ikuisen stressin ja kiivaan (ja koko ajan pahenevan) työtahdin, joka ei ole kuuden vuoden aikana hellittänyt kuin muutamaksi hetkeksi. Olisin kestänyt senkin, että työni ei ole ollut “hauskaa” pitkään aikaan ja olen alkanut vihata sitä. Olisin jaksanut, vaikka pystyin pitämään viime vuoden kesäloman vasta joulukuussa. Olisin jaksanut käydä töissä ja olla perheen peruspilari mieheni sairastuttua, jos minulla olisi kiva (tai edes siedettävä työ). Vaikka diagnosointi kesti vuoden.

Vuosi 2010 lyhyesti:

Mieheni alkoi sairastella viikolla 8/2010. Parin antibioottikuurin jälkeen hänet lähetettiin sairaalaan tuberkuloosiepäilyksen vuoksi perjantaina 4.6.2010, juuri kesälomamme alkamisen kynnyksellä. Tuberkuloosi suljettiin pois pikaisesti ja mies pääsi pois eristyksestä viikonlopun jälkeen. Tästä seurasi jos jonkinlaista tutkimusta, piikitystä, kuvausta, tähystystä, ohutneulanäytteitä. Miehelläni todettiin laskimoveritulppa jalassa päivänä, jolloin piti ottaa paksuneulanäyte munuaisen “rakkulasta”.  Lääkärit eivät suostuneet ottamaan näytettä munuaisesta, koska lähistöllä oli paljon verisuonia ja hermoja. Jouduimme odottamaan hankaliin munuaisiin erikoistuneen lääkärin paluuta lomalta.

4 viikon kesälomani alkoi aikataulussa 7.6. mutta päättyi jo seuraavana päivänä. En siitä hirveästi ottanut stressiä, sillä emme aikomuksistamme huolimatta olisi pystyneet pitämään kesälomiamme samaan aikaan; isäntä pidettiin sairaalassa, kunnes tulehdusarvot oli saatu siedettävälle tasolle ja osa tutkimuksista tehtyä.

Muutama iloinen hetkikin on sentään viime vuoteen mahtunut. Yksi vuoden kohokohdista oli kälyni häät, joihin pystyimme kaikesta huolimatta osallistumaan heinäkuun lopulla, vaikka hääpaikka olikin Saksassa lähellä Stuttgartia. Mieheni veritulpan vuoksi emme voineet lentää, joten ajoimme asuntoautollamme sinne. Mukanamme oli tietysti poikamme sekä myös appivanhempani. Kovinkaan usein en miestäni päästänyt rattiin, joten ajoin suurimman osan 3.800 kilometristä. Autoomme vaaditaan C-ajokortti, eikä kummallakaan appivanhemmistani ole sellaista, joten vaihtoehdot kävivät vähiin… Mutta hauskaa oli, vaikka aikataulu olikin tiukka. Taisi isännällä olla kiire pikkusiskon luokse

Kotiin palattuamme kuulimme munuaisessa olevan rakkulan olevan hyvänlaatuinen kasvain, jolle ei tarvitse tehdä vielä mitään. Tutkimukset siis jatkuivat.

Toinen ilon aihe oli uuden perheenjäsenen, Bellan, saapuminen 16.10.2010

Valitettavasti 26.10.2010, vain reilun viikon päästä vanha koiramme, Mona, sai viimeisen epilepsiakohtauksensa, jonka jälkeen siltä vissiinkin ratkesi jotain päästä, koska se alkoi kiertää ympyrää eikä osannut peruuttaa jäätyään jumiin keittiön nurkkaan. Jouduimme siis hyvästelemään reilut 15 vuotta elämäämme rikastuttaneen ystävämme. Onneksi Bella oli jo saapunut perheeseemme, muuten en olisi pystynyt ottamaan vastaan uutta koiraa.

Saimme tietää 18.11.2010, että isännän imusolmukenäytteestä oli selvinnyt sen verran, että kyseessä on syöpä. Peijaksen sairaalasta kuulimme, että kyseessä olisi imusolmukesyöpä. Pienen googlauksen jälkeen totesin, että sillä on melkoisen hyvät paranemisennusteet. Muutama päivä myöhemmin kuulimme syöpäsairaalasta, että se olisikin maksa- tai vatsasyöpä. Ei helvetti!

Pääsin vihdoin kesälomalle joulukuun alussa. Olin jo niin loppu, että nukuin ensimmäisen viikon. Toisella viikolla alkoikin sitten jo jouluvalmistelut. En normaalistikaan ole mikään suuri joulufani ja tällä kertaa oli fiilikset jo melkein pakkasen puolella. En oikein tiedä, että miten siitä selvisin… Pari kertaa käytin isäntää syöpäsairaalassa tutkimuksissa. Uutta vuotta juhlistettiin hillitysti oman perheen kesken muutamalla raketilla.