Viime viikolla

Viikko sitten keskiviikkona soitti isännän ystävä (ja pojan kummisetä) ja sanoi tulevansa perjantaina käymään. Sain niin voimakkaan tuntemuksen siitä, että perjantaina voi olla liian myöhäistä, etten voinut olla varoittamatta.

Torstaina ystävättäreni (ja pojan kummitäti) kävi vierailulla ja istuin hänen kanssaan pihalla puolisen tuntia juttelemassa ja hengähtämässä. Sovimme samalla, että hän käy perjantaina hoitamassa pojan, koiran ja kissat, koska vanhemmillani oli alkamassa iltavuoro. Sovimme siitä tuntemuksesta huolimatta, varmuuden  vuoksi.

Muuten olin viimeisen vuorokauden isännän vieressä lähes tauotta. Pystyin käymään pikaisesti vessassa ja tupakalla, mutta vähänkin pidempi poissaolo sai isännän levottomaksi tai jopa vähän hätääntymään. Isäntä sai alkuillasta viimeisen paniikkikohtauksen ystäväni vierailun aikana. Kohtaus oli vielä meneillään, kun siskot tulivat takaisin. Pelkäsimme kaikki sen hetken olevan viimeinen. Siskot pysyivät kauempana, kun kyyneleet tulivat ja palasivat niistämisen jälkeen takaisin. Minä en voinut poistua näköpiiristä, koska isäntä olisi hätääntynyt, joten itkin ja niistin siinä, vaikka olimme siskosten kanssa sopineet, ettei huoneessa niiskutella, vaan käydään vaikka vessassa rauhoittumassa.

Isäntä rauhoittui lopulta ja kävin jonkun ajan päästä soittamassa sairaanhoitajaserkulleni. Hän mietti koko puhelun ajan, että sanoako vaiko ei, mutta sanoi lopulta, että jostain syystä kuolema tulee yleensä 3-4 aikaan. Olin iloinen, että hän sanoi sen. Juttelin myöhemmin yövuorossa olleen nuoruudenystäväsairaanhoitajan kanssa ja hän taas kertoi, että vaikka monilla on kuolemanpelosta johtuneita paniikkikohtauksia, niin usein itse kuolema on rauhallinen ja kuoleva näyttää usein hyvin seesteiseltä.

Hoitajat järjestivät meille mukavammat tuolit, koska siskoksetkin näyttivät jäävän yöksi. Puolen yön jälkeen siskokset yrittivät etsiä mukavaa torkkumisasentoa, mutta minä olin täysin hereillä. Olin päättänyt, että jos isäntä selvästi kaipaa läsnäoloani ja rauhoittuu siitä, niin en todellakaan halua nukkua, vaan olla läsnä ja auttaa hänet rajan yli. Istuin siis siinä vieressä, pidin kädestä ja seurasin hengityksen muuttumista. Pari yötä aikaisemmin yöhoitaja oli maininnut hengityksen olevan pinnallista ja muuttuvan vielä pinnallisemmaksi ja “siirtyvän ylöspäin”. Silloin en ihan sisäistänyt sanoja, mutta kun näin sen tapahtuvan, niin tiesin hetken olevan lähellä.

Viimeiset pari tuntia meni seistessä vuoteen vieressä isännän näköpiirissä ja kuiskiessa. Pystyin istumaan ja lepuuttamaan selkääni vain hetken kerrallaan ja ponkaisin pystyyn heti, kun isäntä tuli levottomaksi. Tai epäilin hänen tulevan levottomaksi, jos ei kohta näe minua. Siskokset pysyivät omilla paikoillaan, mutta olivat läsnä ja hengessä mukana. Arvostan todella paljon sitä, että he antoivat meidän hoitaa keskenämme tulevan tapahtuman.

Olin itse hyvin rauhallinen koko ajan ja itse asiassa kaikki tapahtui rauhallisesti. Kuiskin viimeiseen henkäykseen asti, hälytin sen jälkeen hoitajan paikalle ja sanoin siskoksille sen olevan ohi. Siskokset nousivat hyvästelemään ja vasta kuullessani ensimmäiset niiskaukset takanani tulivat kyyneleet. Ajaksi merkittiin 2.45.

Pakkasimme tavarat ja lähdimme kertomaan appivanhemmille suru-uutisen. Saksansisko jäi huolehtimaan vanhemmistaan ja suomensisko ajoi perässäni meille. Keitimme kahvit ja juttelimme aamukuuteen asti välillä kyynelehtien. Se teki hyvää meille molemmille.

Olin vanhempien kanssa sopinut, että hakisin Bellan kotiin iltapäivällä (vanhempieni iltavuoron takia), mutta maailman tärkeimmäksi asiaksi nousi hoitaa Bella kotiin jo aamulla. Kuuden jälkeen yritin soittaa isälleni, jotta toisi Bellan kotiin, mutta puhelu meni suoraan vastaajaan. Tyydyin lähettämään tekstarilla pyynnön tuoda Bella. Nappasin pari mukaan saamaani Diapamia ja menin nukkumaan. Suomensisko joutui kertomaan vanhemmille tapahtuneesta, koska minä olin taju kankaalla yläkerrassa. Havahduin vähän siihen, että äitini piti kiinni kädestäni ja käski soittaa, jos tarvitsen jotain. Heidän koiransa vinkui sängyn vieressä odottaen lupaa tulla sänkyyn, mutta en ollut niin hereillä, että olisin tajunnut sen. Vanhempani lähtivät ja jäin ihmettelemään sumuisilla aivoillani, että missä Bella on.

Bella ryntäsi hetken päästä sänkyyn ja pussasi märällä kuonollaan sumut pois. Kävin vessassa ja tupakalla ja raahauduin takaisin sänkyyn. Sain tekstarin serkultani ja soitin hänelle. En voinut laittaa uutista tekstarina. Paljon muuta en puhelusta muista, sumu oli uudelleen valtaamassa pääni. Heräsin yhdeltätoista ja jatkoimme suomensiskon kanssa juttua. Ystäväni tuli ennenkuulumattomasti vähän ennen sovittua aikaa, vähän ennen klo 12. Hän on yleensä monta tuntia myöhässä…

Ystäväni tuli siis hoitamaan elukoita perjantaiksi, mutta jäikin seurakseni sunnuntaihin asti. Sunnuntaina vahti vaihtui alkuillasta ja suomensisko oli meillä iltaan asti. Vasta sitten sain jäädä yksin pojan kanssa.