Ensimmäinen solmeiluharjoitus helmisilkillä oli yhtä tuskaa. Loppujen lopuksi päädyin hieman säveltämään omiani. Eilen sain taas jonkun kumman ahaa-elämyksen ja päätin kokeilla uudelleen. (Kyllä siivota ehtii myöhemminkin!)
Puoli tuntia tappelua ärräpäiden kera ja 3 solmua valmiina. Päädyin säveltämään samalla tavalla kuin ensimmäisen kokeilun. Vaaleanvihreitä mv-helmiä ja fluoriittiriipus. Pahimmat mokat piilossa maljakon takana, eikun siis niskassa
Etsin toisen ohjeen. Huomattavasti vähemmän tappelua, mutta käsiä ja sormia oli aivan liian vähän. Ja pinsetit eivät koskaan olleet niin kuin olisi pitänyt. Lyhyehkö kaulanauha pelkistä mv-helmistä.
Edellisestä jäi helmisilkkiä ja muutama mv-helmi. Siis rannekoru vielä. Solmiminen alkaa pikkuhiljaa sujua. Hitaasti kylläkin.
Päätin kokeilla vielä yhtä korua simpukankuorihelmistä, jonka olen ajatellut yrittää tehdä jo aika kauan. Yllättäen suunnitelmat taas muuttuivat ja väliin eksyi ametistin väriä. Uskalsin jopa törsätä vermeil-osia koruun. Riipuksena Zirkonia. Huomasin, että minulla on sittenkin tarvittava määrä käsiä ja sormia!
Koska edellinen oli liian pitkä minun makuuni, oli tehtävä uusi. Tällä kertaa väliin hyppi topaasin väriä. Jatkoin vermeil-osien törsäämistä. Riipuksena kvartsilasista tehty kiveä imitoiva tiikerikvartsiriipus. Vermeilisiä riipuspidikkeitä ei ollut, joten vähän mielikuvitusta peliin
Täähän on hauskaa! Simpukankuorihelminauhasta jäi muutama helmi jäljelle. Juu rannekoru täytyy saada kans!
Olen nalkissa.






Julia sanoi
Ensimmäinen kaulakoru on ihan jumalaisen kaunis!!
Katri sanoi
Oooooh! Nä on hienoja! Pakko kai kaivaa itsekin silkit naftaliinista ja kokeilla uudelleen. Solmituissa nauhoissa on jotakin ihanan pehmeää ja kutsuvaa.
Helmiliina sanoi
.. Julia sanoi jo.. mitä aioin kertoa.. Kummatkin .. häkellyttävän kauniita!!
.. ja kuvat todella upeita..
Patina sanoi
Woi jösses millaisia upeita kaunottaria täältä löytyy… siis aivan mielettömän kauniita…
Emma sanoi
Ensimmäinen koru on todella kaunis.